Sopeutumisongelmia?

Jo viikko on vierähtänyt siitä, kun pakattiin Sannan kanssa kimpsut ja kampsut ja jätettiin Singapore taaksemme. On kyllä viikko vierähtänyt nopiaan. Huhhuh.

Sopeutuminen Suomen rytmiin alkoi kevyesti vanhempien hoivissa löllyämisellä Espoossa. Kamalan kylmä tuli heti, kun nokkaansa yhtään työnsi ovenraosta ulos, vaikka pääkaupunkiseudulla vallitsikin varsin lauhkea loskakeli. Ensimmäiset päivät vietin tiukasti perheen parissa, uutta ihanaa siskonpoikaa hoidellessa ja tuliaisia jakaessa.

Minähän tosiaan lähetin jopa omat vaatteeni itselleni postissa, jotta mukaan matkalaukkuun mahtuisi enemmän tuliaistavaraa. Huom: Lähetin paketit maapostilla Malesiasta kulungeissa säästääkseni. Nyt on tosin huolena, tulevatko tavarat kenties luvatussa kuukaudessa vai ehkä milloinkaan... Mene ja tiedä. No onneksi suurin osa tuliaisista on kuitenkin jaettavissa välittömästi, eihän sillä niin väliä, mitä päällensä pistää. ;)

Perhepiirissä jaksoimme Laurin kanssa oleilla lauantaihin asti, jolloin suuntasimme viimein kohti Jyväskylää ja OMAA KOTIA!!! Olin matkannut niin usein Singaporesta unissani takaisin kotiin ja odottanut niin sitä hetkeä, että astuisin taas sen kynnyksen yli, että olin suorastaan pakahtua! Autoilun vieroitusoireista kärsivänä minä sain tietenkin ajaa koko pitkän matkan kotiin, mutta kyllähän tuo alkukankeuden jäljiltä alkoi taas sujua. Singaporessa ei tullut tilaisuutta tarttua auton rattiin, ja täytyy kyllä tunnustaa, että enpä olisi välttämättä siellä kaoottisessa liikenteessä uskaltanutkaan tarttua siihen VÄÄRÄLLÄ PUOLELLA olevaan rattiin. Siellä kun on nimittäin se vasemmanpuoleinen liikenne. On vähän siinäkin taas täällä Suomessa totuttelemista. Pitää katsoa tarkkaan taas, kun tietä ylittää ja osata mennä odottelemaan bussia sille oikealle puolelle tietä.

Sunnuntai meni tiukasti lepäillessä. Tai no. Pitihän sitä tietysti mennä tutustumaan uutukaisiin sunnuntain aukioloaikoihin, mutta vähän vaan. Liian lyhyen sunnuntain jälkeen sitten viimein maanantai koitti ja sitä myötä KOULU! Olen tähän mennessä saanut aikaiseksi valittua hurjat yhden kurssin loppukeväälle: elävän mallin piirustuksen!

Maanantai aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Kotiovesta ulos astuessani olin erinomaisella tuulella. Edes reipas 10 asteen pakkanen ei tuntunut yhtään niin pahalta kuin Etelä-Suomen suojainen loskakeli, ja niinpä sitten astelinkin iloisena autolle. Tai no en niinkään astellut kuin liu'uin... onko kellään mitään aavistusta missä pirussa mun talvikengät on??!

Siinä liukastellessa vielä ajattelin, miten olin tätä ikävöinyt Singaporen helteessä. Autolle saavuttuani karu totuus viimein iski. Oli sitten päässyt kaukomailla unohtumaan se fakta, että autothan jäätyy talvella. Hullun rapsutuksen jälkeen pääsin viimein matkaamaan koululle, enkä edes myöhästynyt! Uskomatonta!

Koululla paljastui taas yksi karu totuus. Miksei kukaan kertonut minulle, että elävän mallin piirustus on sama kuin alastonmallin piirustus? Olisittepa olleet näkemässä ilmeeni, kun luokkaan tepasteli nuori mies ilman rihmankiertämää. No ainakin unohdin hetkeksi sen, etten osaa piirtää! :D

Katsotaan kuinka kauan jaksan tänne blogiin vielä kirjoitella, mutta tässä teille hieman tuntoja kotiinpaluusta. Nyt unten maille, jotta jaksan taas huomisen haasteet, hejdå!